Lainaa maksuhäiriöiselle

Moni hakee pientä luottoa unelmiensa toteuttamiseksi. Lisärahaa voi tarvita auton hankkimista, loman rahoittamista taikka remontin tekemistä varten. Joskus luotolle on tarvetta, jotta kuukauden laskuista selviäisi. Voi olla, että yhtäkkisen työllisyystilanteen muutoksen yhteydessä rahat ovatkin päässeet loppumaan, eikä edellisen lainan takaisinmaksaminenkaan enää onnistu. Voi olla, että tilanteessa oleva henkilö tietää aloittavansa uuden työn pian ja saavansa palkan jälleen ensi kuussa, mutta väliin jäävästä kuukaudesta selviäminen on hankalaa. Miten tilanteesta voi selvitä, jos alla on jo maksuhäiriömerkintä? Eli miten saada lainaa maksuhäiriöiselle? Totuus on se, että maksuhäiriömerkinnän omaavan henkilön on hankalampi saada lainaa kuin puhtaan rekisterin omaavan. Jos lainaa onnistuukin saamaan, ovat siihen liittyvät ehdot usein kehnot. Tämä johtuu siitä, että luotontarjoaja ottaa maksuhäiriömerkinnän omaavan henkilön kanssa suuremman riskin kuin maksukyvykkyytensä osoittaneen henkilön kanssa. On kuitenkin olemassa luotontarjoajia, jotka ymmärtävät, että joskus maksuhäiriömerkinnän omaava henkilö todella tarvitsee lainaa ja pystyy maksamaan sen takaisin ajallaan. Usein avoimuus, vakuudet, takaajat tai uusi työ voivat auttaa neuvotteluissa.

Miten saada lainaa maksuhäiriöiselle?

Mikä voi auttaa saamaan lainaa maksuhäiriöiselle? Muun muassa tasaisesta taloudellisesta tilanteesta voi olla apua. Jos pystyt osoittamaan, että aiemmasta häiriöstä huolimatta olet jälleen maksukykyinen, olet askeleen lähempänä lainaa. Se, että taloutesi on jälleen kunnossa voi merkitä myös sitä, että voit asettaa omaisuuttasi vakuudeksi lainallesi. Tällöin lainantarjoaja voi rauhallisemmin mielin tarjota sinulle luottoa. Joskus myös ulkopuolisesta takaajasta voi olla apua. Jos siis vanhempasi tai joku läheisistäsi pystyy toimimaan lainasi takaajana, voivat mahdollisuutesi lainan saantiin nousta. Jos haet lainaa netin välityksellä, voi olla, että hakemuksesi hylätään saman tien häiriömerkinnän takia. Joskus voit vaikuttaa tilanteeseen ottamalla yhteyttä lainan myöntämisestä vastuussa olevaan henkilöön. Jos taloudellinen tilanteesi on nyt parempi ja pystyt todistamaan sen lainanmyöntäjälle, paranevat lainansaanti mahdollisuutesi huomattavasti.

On myös huomioimisen arvoista, että maksuhäiriömerkinnät eivät ole ikuisia. Et siis ole koko loppuelämääsi vastuussa vahingosta, joka on päässyt mahdollisesti sattumaan. Jos lainan saanti luotonmyöntäjiltä on hankalaa, voit toki miettiä myös muita lainamuotoja. Löytyisikö esimerkiksi lähipiiristäsi joku, joka voisi lainata sinulle tarvitsemasi summan, jos tekisitte siitä asiallisen kirjallisen sopimuksen? Tai onnistuisitko säästämään juuri sen verran rahaa, että selviäisit sillä tiukemmasta kuukaudesta? Löytyisikö kodistasi jotain, jota voisit myydä esimerkiksi netissä saadaksesi hiukan lisää rahaa? Tai, vaihtoehtoisesti, löytyisikö kodistasi jotain, jota voisit asettaa vakuudeksi mahdolliselle lainalle? Usein maksuhäiriöisen kannattaa välttää viimeiseen asti lainan hakemista, sillä se voi tulla todella kalliiksi.

Pidä huolta luottotiedoistasi

Maksuhäiriömerkinnän saamista tulee aina välttää. Merkintä voi hankaloittaa lainan saantia, tehdä siitä kallista sekä vaikuttaa esimerkiksi vuokrasopimuksen saamiseen. Otathan siis lainaa vain silloin, kun tiedät että pystyt maksamaan sen ajallaan takaisin välttyäksesi ikäviltä yllätyksiltä. Kannattaa myös säästää rahaa jatkuvasti edes pieniä summia ns. pahan päivän varalle. Tällöin työn yhtäkkiä päättyessä, tai minkä tahansa vahingon sattuessa, et jää täysin tyhjän päälle.