Pohjoismaiden bussi- ja junaliput hintavertailussa

Tarjoukset päivitetty: 28/03-2024

Luettelossa on monipuolinen valikoima markkinoilla saatavilla olevia lainatarjouksia. Teemme yhteistyötä esiteltyjen pankkien kanssa, ja saamme palkkion MONEYBANKER:n välittämistä uusista asiakkaista.

Vertailimme Pohjoismaiden joukkoliikennettä - suomalaiset suosivat julkisia eniten

Toisinaan pakkaset yllättävät, kuskit lakkoilevat tai rakennusprojektit viivästyvät, mutta kaiken kaikkiaan joukkoliikenne toimii Pohjoismaissa hyvin. MoneyBanker tutustui Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin julkisiin kulkuneuvoihin. Kuinka monta kruunua tai euroa on maksettava, ja mikä menopeli kannattaa valita?

Juna kuljettaa kaikkialla muualla paitsi Islannissa

Linja-auto, juna, raitiovaunu, metro, lautta… Kulkuneuvoja on monia, mutta pääasia, että perille pääsee. Toisissa maissa matkustaminen on hyvinkin kallista, mutta suuria eroja maiden lippujen hinnoissa ei ole. Tähän artikkeliin on koottu esimerkkihintoja aikuisten kertalipuista.

Länsinaapurissa Ruotsissa junamatkustajia on reilusti enemmän, mutta rautatieyhtiö SJ:n kaukojunalippujen hinnat ovat jotakuinkin samaa luokkaa kuin Suomessa. 3-5 tuntia kestävä matka Tukholmasta Göteborgiin maksoi marraskuussa edullisimmillaan reilut 200 kruunua, eli parikymmentä euroa. Kalleimmat päivät olivat lauantait ja sunnuntait, lähes 500 kruunua, eli noin 50 euroa.

Pidempi, reilut kuusi tuntia kestävä matka Tukholmasta pohjoisen Uumajaan maksaa kalleimmillaan yli 700 kruunua. Parhaimmillaan lipun voi saada alle 200 kruunulla.

Tanskan - ja Pohjoismaiden - suurin junaliikenneoperaattori DSB kuljettaa matkustajia tanskalaisittain verrattain kalliilla hinnoilla. Matkalippu pääkaupungista Kööpenhaminasta tämän vuoden kulttuuripääkaupunkiin Århusiin maksaa marraskuun hinnaston perusteella keskimäärin 400 Tanskan kruunua, eli 50 euroa, joskin joulun alla DSB:llä on alelippukampanjoita. Legolandiin Billundiin matkustaessa pitää matkustaa ensin junalla Vejleen, sekin noin 50 euroa, ja jatkaa siitä bussilla.

Norjassa junaverkostosta vastaa valtion rautatiet NSB. Esimerkiksi matkaoppaissakin kehuttu reitti Oslosta Bergeniin kestää noin seitsemän tuntia ja maksaa alimmillaan 300 Norjan kruunua, pyöristettynä 30 euroa. Kalleimmat junaliput ovat lähes tuhat kruunua, eli yli sata euroa.

Tulivuorien maassa Islannissa matkustetaan puolestaan lähinnä autolla. Pienen maan linja-autoverkosto on kuitenkin melko kattava, eikä ainakaan lähimatkojen lippuhinnat poikkea suuresti muista Pohjoismaista. Jos haluaa tehdä pitkiä matkoja, kuten pääkaupungista Reykjavikista toiselle puolelle maata Husavikiin, kannattaa oppaiden mukaan matkustaa lentokoneella - tai varata paljon aikaa.

Meillä Suomessa kaukoliikenteen hinnoitteluun on tullut muutoksia reilun kymmenen viime vuoden aikana, kun halpabussi-(ja jopa halpalento-)yhtiöt ovat tulleet mukaan kilpailuun. Loppukesällä uutisoitiin, että Suomessa myös junaliikenne avataan kilpailulle lähitulevaisuudessa.

Tällä hetkellä monopoliasemaa pitävä Valtion rautatiet VR houkuttelee matkustajia esimerkiksi erilaisilla kampanjoilla. VR:n lippujen hinnat vaihtelevat päivien ja viikkojen välillä. Esimerkiksi marraskuussa VR:llä Helsinki-Oulu-matka maksoi sunnuntaisin vähiten, noin 30 euroa, ja maanantaisin eniten, yli 50 euroa.

Tampereelta Turkuun pääsi halvimmillaan parillakympillä, mutta matkasta saattoi joutua maksamaan jopa yli 40 euroa.

Tukholmassa Pohjoismaiden kalleimmat liput

Taulukossa näkyy suuntaa antava vertailu Pohjoismaiden pääkaupunkien kertalippuhinnoista. Kyseessä ovat aikuisten liput esimerkiksi automaatista tai mobiiliapplikaatiolla ostaessa. Kun Helsingissä lippu maksaa edullisimmillaan 2,90 euroa, Tukholmassa se on 43 kruunua, eli noin 4,40 euroa.

Hinta on halvempi, jos matkan maksaa etukäteen ladatulla matkakortilla. Matkan hinta luonnollisesti kallistuu kauemmaksi mentäessä, ja monissa kaupungeissa liikenneverkosto on jaettu alueisiin (zones), joiden perusteella hinta määräytyy.

Vaikka Suomessa henkilöauto vaikuttaa olevan lähes vakiovarustus perheillä, suomalaiset käyttävät myös joukkoliikennettä - siellä, missä se on hyvin saatavilla. Liikenneviraston mukaan yli puolet suurkaupunkien asukkaista kulkee julkisilla kulkuneuvoilla. Pääkaupunkiseudulla kymmenet tuhannet ihmiset liikkuvat niin junalla, raitiovaunulla, linja-autolla kuin metrolla paikasta toiseen - ja jopa lautalla Suomenlinnaan.

Helsingin Seudun Liikenteen HSL:n mukaan vuonna 2016 alueen joukkoliikenteessä tehtiin yli 367 miljoonaa matkaa.

Suuria lukuja löytyy länsinaapuristakin: Huikeista lippuhinnoista huolimatta Ruotsin julkisilla kulkuneuvoilla tehtiin viime vuonna yli 1,6 miljardia matkaa. Myös Norjassa joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta, mutta ainakin toistaiseksi ehdoton enemmistö norjalaisista tekee matkansa henkilöautolla. Viime vuonna Norjan junilla, busseilla, laivoilla ja raitiovaunuilla matkustettiin yhteensä reilusti yli 600 miljoonaa kertaa.

Noin Suomen kokoisessa Tanskassa julkisen liikenteen luvut vaatimattomampia kuin meillä, mutta tanskalaiset ovatkin tunnetusti pyöräilijäkansaa: Maan päivittäisessä liikenteessä noin joka viides matka tehdään pyörällä, kun julkisilla kulkuneuvoilla tehdään noin joka kymmenes matka. Islannissa puolestaan harvempi kuin joka viides asukas kulkee säännöllisesti bussilla. Tilastojen mukaan turistit suosivat paikallisbusseja enemmän kuin paikalliset itse.

Mutta yksityisautoilun suosio ei ole vain Pohjoismaiden laajuinen ilmiö - kansainväliset tilastot näyttävät, että suurin osa eurooppalaisista pysyy edelleen henkilöauton ratissa.

http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/File:Modal_split_of_inland_passenger_transport,_2014_(%25_of_total_inland_passenger-km)_YB17.png;

Valuuttamuunnin:

moneybanker.fi/valuuttamuunnin/

Lippujen hinnat:

sj.se/sv/lagpriskalendern.html

sl.se/en/fares--tickets/

dsb.dk/en/

ruter.no/en/buying-tickets/tickets-and-fares/single-tickets/

https://www.straeto.is/en/verslun/gjaldskra

­hsl.fi/liput-ja-hinnat

vr.fi

visitcopenhagen.com/copenhagen/transportation/tickets-prices

Taustatietoa:

www.hsl.fi/uutiset/2017/hsln-tilinpaatos-2016-vahvan-tuloksen-taustalla-matkustajamaarien-kasvu-ja-odotettua

julkaisut.liikennevirasto.fi/pdf8/lti_2017-06_julkisen_liikenteen_web.pdf

statice.is/statistics/business-sectors/transport/public-transportation/

icelandreview.com/news/2015/05/04/few-use-public-transport-iceland

ssb.no/en/transport-og-reiseliv/statistikker/kolltrans/aar

http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/File:Modal_split_of_inland_passenger_transport,_2014_(%25_of_total_inland_passenger-km)_YB17.png