eToro on sijoittajille loistava kaupankäyntialusta

Tarjoukset päivitetty: 28/06-2022

Luettelossa on monipuolinen valikoima markkinoilla saatavilla olevia lainatarjouksia. Teemme yhteistyötä esiteltyjen pankkien kanssa, ja saamme palkkion MONEYBANKER:n välittämistä uusista asiakkaista.

eToro on maailman johtava sosiaalisen kaupankäynnin alusta, joka näki päivänvalon vuonna 2007. Vuosien kuluessa siitä on tullut varsin suosittu ympäristö sijoittajien keskuudessa ja sijoittamisesta kiinnostuneet aloittelijat ovat saattaneet törmätä siihen ja siitä käytyihin keskusteluihin useaan kertaan. Se on helppo alusta sijoittamisen alkuaskeliin, mutta sen perustat kannattaa ottaa haltuun ennen sijoittamiseen ryhtymistä.

eToro toimii hyvänä kaupankäyntialustana

eToro tarjoaa alustallaan sijoittajille mahdollisuuden sijoittaa eri omaisuusluokkiin erittäin alhaisilla kuluja. Omaisuusluokkia voivat olla esimerkiksi osakkeet, joiden välisestä kaupasta eToro ei esimerkiksi veloita laisinkaan. Sen yksinkertainen logiikka on herättänyt kiinnostunutta ympäri maailman ja nykyään eToroa käyttää maailmanlaajuisesti yli 12 miljoonaa rekisteröityä sijoittajaa. 

eToro on sijoittajille loistava kaupankäyntialusta-1

eToron on perustanut Yoni Assia, joka halusi tehdä sijoitusalustasta sosiaalisen verkoston, jossa käyttäjät hyötyvät ollessaan osana globaalia yhteisöä. Yhteisössä rekisteröityneet käyttäjät jakavat sijoitusstrategioitaan ja sijoitusnäkemyksiään ja jokaisella sijoittajalla on mahdollisuus seurata menestyneimpiä sijoittajia. eToron ansiosta sijoittaminen on alkanut kiinnostaa yhä enemmän ihmisiä, mikä johtuu osittain myös työelämän epävarmuudesta.

Miksi aloittaa sijoittaminen eTorossa

eToro tarjoaa nopean ja helpon väylän käyttäjää kiinnostaviin markkinoihin, jotka ulottuvat sekä Suomeen että muualle maailmaan. Käyttäjä voi olla kiinnostunut esimerkiksi osakkeista, kullasta, kryptovaluutoista tai markkinoiden shorttaamisesta, joihin kaikkiin eToro tarjoaa omat palvelunsa. 

eToro tarjoaa osakekaupankäynti ilmaiseksi, eikä tilin avaaminenkaan maksaa käyttäjälle mitään. eTorolla on mahdollisuus päästä käsiksi yli 200 erilaiseen sijoituskohteeseen ja käyttäjä voi omistaa itse esimerkiksi omistamiaan osakkeitaan ja kryptovaluuttoja. eToro toimii sujuvasti sekä tietokoneella että mobiilisti ja sen älypuhelinsovellus mahdollistaa sijoittamisen ajasta ja paikasta riippumatta.

eToron aloittelijan opas

eToron yhtenä suosion salaisuutena on sen helppokäyttöisyys. Sijoittamisen aloittaminen on selkeää sekä mutkatonta ja sitä voi käyttää myös suomen kielellä. Se tarjoaa suomalaisten iloksi myös kattavan valikoiman suomalaisia osakkeita ja jokainen vaihe sivustolla on selitetty selkeästi.

Itse sijoittaminen on siis erittäin helppoa ja nopeaa ja käyttäjä pystyy jatkuvasti seuraamaan sijoituksiaan ja niiden kehityksiä reaaliaikaisesti. 

eToro on sijoittajille loistava kaupankäyntialusta-2

eToron tarjoamat sijoituskohteet ja -tavat ovat erittäin monipuolisia. Se nimittäin tarjoaa kaupankäyntimahdollisuuksia sekä kotimaisilla että kansainvälisillä osakkeilla, lisäksi sen avulla voi tutustua kryptovaluuttojen maailmaan ja tarjoaa se myös hyödykkeitä ja rahastojakin. Monipuolisuus on helppouden lisäksi eToron ehdoton vahvuus, minkä ansiosta käyttäjä pystyy sijoittamaan huomattavasti vapaammin kuin esimerkiksi pankissa.

Sen käyttäminen on myös edullista, koska osakekaupankäynnistä ei veloiteta laisinkaan. eToro panostaa myös turvallisuuteen ja se toimii lisensoituna kaupankäyntialustana, johon ei koskaan ole päästy murtautumaan. 

eToro sopii erityisesti aloittelijoille, koska sivusto toimii erittäin yksinkertaisesti ja sitä voi halutessaan käyttää suomeksi. Sen parhaita ominaisuuksia on myös sen sosiaalinen puoli, jolloin aloittelijan ei koskaan tarvitse olla yksin sijoittamisen koukeroissa. Aloittelija voi esimerkiksi kopioida suoraan muiden sijoittajien salkkuja tai keskustella sijoittamisesta muiden sijoittajien kanssa. 

Miten aloittaa sijoittaminen eTorossa

eToroon pitää ensin rekisteröityä, jotta käyttäjä pystyy aloittamaan sijoittamisen alustalla. Se on tehty helpoksi, koska sivuston yläreunassa löytyvä ”Rekisteröidy”-painike vie käyttäjän eteenpäin tilin luomista varten. Tilin voi luoda helposti suoraan Googlen tai Facebookin tunnuksilla ja rekisteröinnin yhteydessä täytetään yksinkertainen kysely, jolla analysoidaan käyttäjän tasoa sijoittajana.

Tällä halutaan auttaa alustaa määrittämään, minkälaisista palveluista käyttäjä hyötyy siellä eniten. Rekisteröinnin aikana eToro vahvistaa myös käyttäjän henkilöllisyyden.

Kun tili on avattu, voi jo melkein ryhtyä sijoittamaan. Ainoa jäljellä oleva etappi on rahan siirtäminen uudelle tilille, koska eTorossa ei pysty sijoittamaan omalta pankkitililtäsi suoraan ja sen vuoksi raha tulee siirtää ensin eToron alustalle. Se onnistuu ”Talleta varoja” -painikkeesta, josta sijoittaja pystyy asettamaan haluamansa maksuvälineen ja sijoitussumman.

Kun rahaa on siirretty, voi käyttäjä alkaa esimerkiksi ostaa osakkeita, mikä on eTorossa maksutonta.